ROCKETS B92 TAIPUI VL-KISAN JÄLKEEN
Rockets B92 jatkoi SM-sarjan otteluita Kankaanpäässä itsenäisyyspäivänä. Isäntäjoukkue KJK voitti tasaisen ottelun vasta voittolaukauskilpailun jälkeen 4-3, erät 1-2, 1-1, 1-0 ja 0-0. Ratkaisevan osuman KJK:lle teki Santeri Kivelä vasta VL-kisan kolmannessa parissa. KJK oli latautunut otteluun huolella ja lähti heti alusta alkaen kovaan taklauspeliin – tarkoituksena pehmittää Rocketsin etukäteen taitavampi joukkue. Tässä se myös osittain onnistui, vaikka käytössä oli välillä sääntöjen vastaiset otteet. Heti pelin alussa tilanteessa 1-1 KJK:n Arttu Kangas teki ruman polvitaklauksen keskialueella ja seurauksena Kankaalle ottelurangaistus ja suihkukomennus. Tämä aiheutti myös Rocketsin kokoonpanossa muutoksia, koska taklauksen kohteeksi joutunut Tomi Korvenpää loukkasi taklauksessa jalkansa eikä pystynyt enää jatkamaan peliä. Rockets hyödynsi ylivoimapelinsä erän lopulla ja pääsi toiseen erään 2-1 johdossa. Rocketsin maalintekijöinä avauserässä olivat Jari Hakala ja Rasmus Kulmala.
Toinen erä jatkui tasaisena, KJK ajoi voimalla kiinni Rocketsin pelaajiin, mutta loimaalaiset pääsivät kuitenkin iskemään vaarallisesti KJK:n maalille. Hyökkäysketju Jari Hakala – Matias Paukkio – Iko Laaksonen alkoi saada hyökkäyksiinsä sitä vanhaa juonikkuutta, joka on ollut kadoksissa parin ottelun ajan. Erässä molemmat joukkueet tekivät yhden maalin, Rocketsin maalintekijänä Iko Laaksonen.
Kolmas erä alkoi Rocketsille murheellisesti. KJK pääsi tasoittamaan pelin ajassa 40.59. Tilanteessa Rockets menetti kiekon aivan liian helposti hyökkäysalueella ja vaikka pakit olivat hyvin mukana, KJK teki maalin pienestä kulmasta. Erän vanhetessa Rockets pystyi selvästi hallitsemaan ja painoi lopussa vahvasti pelin vastustajan maalille – mutta ratkaisevaa iskua saatiin tällä kerralla odottaa turhaan. Varsinainen peliaika päättyi tasan 3-3 ja edessä oli jatkoaika, jolla ei ratkaisua saatu aikaan.
Peli oli meille vaikea, muutama pelaaja ei ollut vammojen vuoksi ihan täydessä iskussa. Yritimme alussa neljällä hyökkäyskentällä. Se sekoitti myös osaltaan peliä. Kolmannen erän lopussa meillä oli monta mahdollisuutta ratkaista ottelu, mutta tällä kerralla ei kiekko pomppinut meille, tilitti valmentaja Seppo Paukkio ottelun jälkeen.
Rockets fire: Iko Laaksonen 1+1, Marko Heino 0+2, Rasmus Kulmala 1+0, Jari Hakala 1+0, Matias Paukkio 0+1, Sakari Pitkänen 0+1. Riku Vuorinen 27 torjuntaa.
Rockets B92 jatkaa SM-sarjaa kahdella kotiottelulla ensi viikonloppuna. Vastassa lauantaina KalPa Kuopiosta ja sunnuntaina KKP Oulusta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti