maanantai 2. helmikuuta 2009

ROCKETSILLE AVAUSVOITTO SM-SARJASSA




Rockets B92 aloitti SM-sarjan kotiottelut lauantaina vauhdikkaalla ja erittäin tasaisella ottelulla Lahden Kiekko-Reipasta vastaan. Ottelu tarjosi runsaslukuiselle yleisölle kiekkoviihteen kaikki osatekijät samassa paketissa. Värikkäiden vaiheiden jälkeen peli päättyi isäntien voittoon 5-4, eräluvut 2-2, 1-0 ja 2-2. Ottelun tasaisuutta kuvastaa myös maalivahtien torjunnat: Rockets Petteri Horn 31 ja K-Reipas Sami Rajaniemi 35 torjuntaa.

Rockets lähti otteluun hyvin latautuneena ja sai lievän hallinnan peliin heti alusta alkaen. Kuitenkin kesken hyvän isäntien painostuksen K-Reipas osoitti vaarallisuutensa – ensin hienon hyökkäyksen päätteeksi avausmaali ajassa 6.26 ja heti perään Rocketsin pienen puolustusvirheen takia toinen osuma vain 18 sekuntia edellisestä ja pelitilanne 0-2 vieraille. Rockets toipui kuitenkin takaiskuista hyvin ja sai otteen haltuunsa uudelleen. Hyökkäyskolmikko Heino – Kulmala – Korvenpää aiheutti koko ajan paniikkia ja tuskaa K-Reippaan maalilla ja niinpä se saikin tehtyä kaksi osumaa puolen minuutin välein aivan erän lopussa. Erätauolle mentiin lukemissa 2-2.

Toinen erä jatkui tasaisena ja vauhdikkaana, molemmat joukkueet puolustivat tarkasti ja vastustajaan käytiin kiinni kovalla karvauksella jo hyökkäysalueella. Erän puolessa välissä Marko Heino luki hyvin peliä ja onnistui karvaamaan kiekon haltuunsa ja pääsi läpiajon päätteeksi veivaamaan kiekon K-Reippaan verkkoon. Kolmanteen erään päästiin 3-2 johdossa.

Ottelun loppu oli herkemmille katsojille lähes liikaa. K-Reipas pääsi taas antamaan shokkihoitoa isännille – ensin ajassa 46.53 komea maali ja heti perään hetken nukahduksen takia toinen takaisku vain 17 sekuntia myöhemmin. Rockets nousi vielä kuitenkin ahdingosta ja ylivoimalla ajassa 49.16 saatiin aikaan tasoitus – asialla jälleen kolmikko Kulmala, Korvenpää ja Heino. Kun jo näytti siltä, että mennään jatkoajalle, repesi hallissa riemu. Vain kaksi minuuttia ennen erän loppua pääsi Samuli Ahonen tuikkaamaan voittomaalin Matti-Jussi Ketosen ja Tatu Harjunmaan esityöstä. K-Reipas painoi erän lopun raivolla ilman maalivahtia mutta ei enää onnistunut. Tärkeät kolme avauspistettä oli ansaittu.

Tiukan ja fyysisen ottelun hahmoja olivat myös Rocketsin kaksi pakkiparia, Kai Lehto – Viljo Lindsten ja Sakari Pitkänen – Tatu Harjunmaa. Vastuuta ja jääaikaa tuli molemmille pareille paljon ja pojat kestivät paineen. Näissä peleissä ei riitä, että joukkueella on hyvä pelisysteemi ja viisikkopelaaminen, jokaisen pelaajan pitää lisäksi antaa kaikkensa, kommentoi pelinjohtaja Tommi Pietiäinen ottelun jälkeen.

Rockets fire: Marko Heino 1+3, Tomi Korvenpää 2+1, Rasmus Kulmala 1+1, Samuli Ahonen 1+0, Matti-Jussi Ketonen 0+1, Tatu Harjunmaa 0+1. Yleisömäärä 217.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti