Rockets B92 pelasi toiseksi viimeisen SM-sarjan kotipelin sunnuntaina, jolloin vastustajaksi Domus areenalle luisteli toinen SM-sarjaan selvinnyt ns. pikkuseura eli KJK Kankaanpäästä. Ottelu oli molemmille erittäin tärkeä ajatellen kevään play-off pelejä. Kahdeksan parasta joukkuetta pääsee runkosarjan jälkeen jatkoon ja Rockets oli ennen ottelua sijalla 8 ja KJK sijalla 9. Värikkäiden vaiheiden jälkeen ottelu päättyi Rocketsille selvin numeroin 11 – 3 (4-0, 2-3, 5-0).
Rockets sai otteluun hyvän alun – se hallitsi tapahtumia eikä omalla maalilla ollut pahoja tilanteita – ja lisäksi onnistuttiin maalipaikoista tekemään ratkaisut niin, että erätauolle mentiin Rocketsin 4-0 johtoasemassa. Toiseen erään tuli sisuuntunut KJK, pelikellossa oli kulunut vain 9 sekuntia erän alusta kun KJK avasi maalitilinsä. Ja lisää seurasi – erää oli pelattu 5.37, kun KJK tuli peliin mukaan tekemällä toisen maalinsa. Koko toinen erä sujui Rocketsilta huolimattomasti, vaikka valmennusjohto oli erätauolla painottanut tarkkaa pelaamista hyvän ensimmäisen erän jälkeen. Toinen erä meni KJK:lle maalein 2-3. Kolmatta erää sekoittivat runsaat jäähyt, varsinkin KJK pilasi mahdollisuutensa turhiin kaksiminuuttisiin. Rockets pelasi johtoasemassa varsin järkevästi, se puolusti tarkasti, eikä lähtenyt uhkarohkeisiin hyökkäyksiin. Kun ottelua oli jäljellä 4 minuuttia, alkoi tapahtua. Rockets aloitti varsinaisen maalitehtailun, osaksi KJK:n avustuksella, kun sen usko ottelun voittoon oli mennyt. Rockets latoi viisi maalia KJK:n verkkoon ja otti lopulta murskavoiton ja tärkeät kolme sarjapistettä.
Valmennusjohto oli tyytyväinen joukkueen otteisiin lukuun ottamatta toista erää, joka oli joukkueelta hengetön esitys. Matias Paukkion viime hetken sairastumisen vuoksi ykköskenttään mukaan otettu D95-joukkueen Aleksanteri Tiiri kiitti luottamuksesta ja teki ottelussa kaksi maalia. Muutenkin nuorimmat pelaajat Rasmus Kulmala, Ville Korte ja Teemu Tattinen olivat pirteällä pelipäällä.
Rockets fire: Tomi Korvenpää 3+2, Marko Heino 2+2, Rasmus Kulmala 1+2, Jari Hakala 1+2, Aleksanteri Tiiri 2+0, Iko Laaksonen 1+1, Viljo Lindsten 1+1, Ville Korte 0+2, Tatu Harjunmaa 0+1, Kai Lehto 0+1. Petteri Horn 33 torjuntaa. Ottelua seurasi peräti 287 katsojaa, joka on kauden ennätysyleisö.
Rockets B92 jatkaa SM-sarjaa 20.-22.2. Kuopion ja Oulun pelimatkalla. Runkosarjan viimeinen kotiottelu on lauantaina 28.2. klo 15.15 ja vastustajana silloin on JYP Jyväskylästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti