B-nuorten I-divisioona jatkui viikonloppuna kahdella ottelukierroksella. Rockets matkusti lauantaina Kiekko-Espoon vieraaksi ja sunnuntaina Loimaalla kohdattiin Karhu-Kissat Helsingistä. Molemmat ottelut ratkesivat jo ensimmäisissä erissä. Vastustajat pitivät heti otteluiden alusta alkaen päällä rajua vauhtia ja tempoa, mihin pahasti varamiehinen Rockets ei pystynyt missään vaiheessa vastaamaan. I-divisioonan taitotaso ja vauhti on käynyt sarjan alussa varsin selväksi. Helpohkon karsintasarjan jälkeen tähän tempoon tottuminen tuottaa vaikeuksia. Lisäksi Rockets potee juuri nyt kovaa flunssakierrettä – molemmissa viikonlopun peleissä oli vain kaksi vakiokokoonpanoon kuuluvaa puolustajaa, loput oli lainattu C-junnuista.
Vastuuvalmentaja Tommi Pietiäinen toivoi, että pelaajien kantti kestää nyt kun sitä ensimmäisen kerran kauden aikana koitellaan. Toivottavasti pian saadaan pelaajat terveeksi ja päästään harjoittelemaan koko joukkueella, tästä on vain yksi suunta – ylöspäin, totesi Tommi.
K-Espoo – Rockets 18-2 (6-0,6-0,6-2), Rockets tehot: Marko Heino 1+1, Tomi Korvenpää 1+0, Paavo Tiiri 0+1, Jari Hakala 0+1, Jarno Koivisto 9 torjuntaa, Petteri Horn 57 torjuntaa.
Rockets – K-Kissat 2-16 (0-5,0-4,2-7) Rockets tehot: Samuli Ahonen 1+0, Tomi Korvenpää 1+0, Ville Kataja 0+1, Aleksanteri Tiiri 0+1, Petteri Horn 19 torjuntaa, Jarno Koivisto 27 torjuntaa. Yleisömäärä 285.
Seuraava kotiottelu Domus areenalla sunnuntaina 15.11. klo 18.00, vastustajana JYP Jyväskylästä.
torstai 19. marraskuuta 2009
sunnuntai 15. marraskuuta 2009
LUKKO VEI AVAUSPISTEET RAUMALLE

Rockets aloitti B-nuorten I-divisioonan pelit lauantaina kotihallissaan Rauman Lukkoa vastaan. Lukko putosi SM-sarjan karsinnoista divariin, joten se on pelannut kovia karsintapelejä koko syksyn ajan. Tämä näkyi myös nyt pelatussa ottelussa, raumalaiset olivat koko ajan hienokseltaan hallitsevia, kiekko liikkui mieheltä toiselle paremmin kuin loimaalaisilla, myös luistin oli aavistuksen liukkaampi. Rockets ei pelannut silti huonosti ja yrityksen puutteesta ei poikia voi syyttää. Ottelu päättyi Lukon voittoon 2-5 (0-0, 1-2, 1-3).
Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton, molemmilla joukkueilla oli muutama hyvä maalipaikka, mutta maalivahdit kummassakin päässä onnistuivat hyvin. Lukko sai helpohkon avausmaalin heti toisen erän alussa ajassa 20.51, kun kiekko livahti muuten loistopelin pelanneen Petteri Hornin patjan alta Rocketsin maaliin. Kului ainoastaan runsas minuutti, kun Iko Laaksonen

syötti Marko Heinon läpiajoon, ja Marko laukoi tarkasti kiekon Lukon maalin vasempaan yläkulmaan runsaslukuisen ja rajusti kannustavan yleisön riemuksi. Erän lopussa Lukko teki ylivoimalla kovan painostuksen päätteeksi tilanteeksi 1-2. Kolmanteen erään Lukko tuli jälleen kovalla latauksella. Kun Rocketsin pelaajien ajatukset olivat vielä osittain pukukopissa, oli Lukon kolmas maali tosiasia ajassa 40.33, maalintekijänä puolustaja Juho Tommila. Heti perään samassa vaihdossa painui Tommilan kova lämäri siniviivalta Rocketsin maaliin, ja tilanne oli nopeasti 1-4. Kotijoukkue otti aikalisän ja oma peli saatiin jälleen hallintaan. Rockets pääsi vielä haastamaan Lukon, kun Paavo Tiiri tuikkasi kiekon tyhjään maaliin Marko Heinon hienon oivalluksen jälkeen. Lukko teki kuitenkin erän lopussa vielä yhden osuman ja peli oli lopullisesti ratkennut.
Vastuuvalmentaja Tommi Pietiäinen totesi pelin jälkeen, että kahden viime viikon vajaatehoinen harjoittelu näkyi nyt valitettavasti joukkueen otteissa – osa oli vieläkin poissa kokoonpanosta, osa toipilaana. Varsinkin ylivoimapeli tökki pahasti. Tommi antoi kuitenkin tunnustuksen koko joukkueelle hyvästä asenteesta ja yrityksestä. Kolmoskenttä Teemu Tattinen – Ville Korte – Tommi Kreivilä onnistui siinä mitä siltä odotettiin, myös maalivahti Petteri Horn voi olla iltaansa tyytyväinen.
Rockets fire: Paavo Tiiri 1+1, Marko Heino 1+1, Iko Laaksonen 0+1, Jari Hakala 0+1. Petteri Horn 46 torjuntaa. Yleisömäärä 328.
B-junnujen seuraava kotiottelu Domus areenalla sunnuntaina 8.11. klo 16.30. Vastassa silloin Karhu-Kissat Helsingistä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)