sunnuntai, 7. maaliskuuta 2010

JOKIPOIKIEN LOPPURUTISTUS EI RIITTÄNYT


Rocketsin B-junnut pelasivat toiseksi viimeisen I-divarin kotiottelunsa sunnuntaina Domus areenalla. Vastustaja tuli kaukaa, nimittäin Jokipojat Joensuusta oli viikonlopun Länsi-Suomen kierroksella. Se oli lauantaina kohdannut Lukon Raumalla ja tuli nyt testaamaan Loimaan hallin jään liukkautta. Syksyllä joukkueet kohtasivat Joensuussa ja tuloksena oli silloin tasapeli. Nytkin nähtiin tiukka 60 minuutin rutistus, josta Rockets lopulta kuittasi kaksi pistettä tuloksella 5-4 (3-2, 2-1, 0-1).

Ottelun ensimmäinen erä oli selvää Rocketsin hallintaa, vaikka Jokipojat pääsivät tekemään ottelun avausmaalin ylivoimalla ajassa 6.50. Kotijoukkueen kuittaus tuli erän puolessa välissä Marko Heinon osumalla, mutta heti seuraavassa vaihdossa vieraat menivät uudelleen johtoon. Erän lopussa Rockets sai hyvän otteen ja painoi pelin rajusti kohti Jokipoikien maalia. Kahdesti heilui vielä vastustajan verkko, laukojina Matias Paukkio ja joukkueen superjunnu Aleksanteri Tiiri, joka on valittu C-nuorten maajoukkueleirille Vierumäelle ensi viikonloppuna. Erän voimasuhteita kuvaa hyvin maalivahtien torjunnat – Rockets 4, Jokipojat 16 torjuntaa.

Toinen erä ei sujunutkaan sitten ollenkaan ensimmäisen malliin. Kotijoukkueen peli sekosi runsaiden tyhmien ja turhien jäähyjen takia. Jokipojat tasoitti pelin heti erän alussa ylivoimalla ja kotijoukkueen hallinta oli kääntynyt tasaiseksi väännöksi. Kesken vieraiden hallinnan virkeästi pelannut Aleksanteri Tiiri katkaisi vastustajan avaussyötön hyökkäyspäässä ja laukoi tarkasti yläkulmaan ajassa 31.52. Erän lopussa Rocketsin pelatessa vajaalla Tomi Korvenpää otti pienen riskin karvaamalla voimakkaasti vastustajan maalin takana, onnistui riistämään kiekon haltuunsa ja tuikkasi ottelun voittomaalin vanhanaikaisella Jokipoikien verkkoon.

Päätöserä sujui sitten Jokipoikien komennossa. Se onnistui kaventamaan ylivoimalla maalin päähän pelikellon näyttäessä lukemaa 47.45 ja Rockets oli välillä tosi ahdingossa. Maalivahti Petteri Hornilla riitti nyt töitä, jos ottelun alku oli hänellä hiljaisempaa. Jokipojat yritti vielä lopussa ilman maalivahtia, mutta tasoitus jäi tekemättä. Valmentaja Tommi Pietiäinen oli tyytyväinen tietysti voittoon ja kovaan taisteluun, mutta moitti hyökkäyspäässä otettuja monia turhia jäähyjä.

Rockets fire: Aleksanteri Tiiri 2+0, Marko Heino 1+1, Tomi Korvenpää 1+1, Matias Paukkio 1+1, Samuli Ahonen 0+1, Viljo Lindsten 0+1. Petteri Horn 22 torjuntaa. Yleisömäärä 207.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti